Miika Kirmulalle kultaa SM-erikoispitkiltä

Miika Kirmula päätti aikakautensa nuorten sarjoissa parhaimmalla mahdollisella tavalla voittamalla erikoispitkien Suomen mestaruuden Hyvinkään vaativassa Kytäjän-Usmin maastossa. Tämän kesän maailman- mestaruus keskimatkalla sekä SM-kullat sprintistä ja nyt erikoispitkiltä osoittavat, että Miikalle käy kaikki matkat. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna miesten sarjaan.



Miesten pääsarjassa MM-kävijältämme Mikko Siréniltä oli lupa odottaa hyvää suoritusta päivän 21.5 km yhteislähtökisasta. Kaikki ei kuitenkaan loksahtanut tänään kohdalleen ja siitä kertoo hyvin Mikon twitter-kommentti "Tänää oli kyl kuumat jalat! Harmi vain et pää ylikuumeni puolesvälis kisaa. Lopus onneks jäähdytys toimi ja jalat kävi". Mårten Boströmin voittamassa kisassa Mikko tuli maaliin kahdeksantena, mutta ulkomaalaissäännön mukaan SM-kisassa sijoitus oli yhtä parempi eli 7.

Naisten pääsarjassa ainoa Ankkurin edustaja oli Heini Saarimäki. SM-mitaleita syksyn kisoista napannat Sanni Kivelä joutui sairastumisen takia jättämään kisan väliin. Heinin alkumatka yhteislähtökisassa sujui porukassa mukavasti mutta hajontalenkillä hän joutui toteamaan että kaikki kovat lähtee eri rastille. Sitten pikkukoukku ja sen jälkeen omaa työtä maaliin asti. Heini oli tyytyväinen, että jaksoi yli kahden tunnin kisan ihan mukavasti loppuun asti. Yhtenä jonona tulleen kärkiletkan jälkeen Heini oli maalissa kymmenentenä ja ulkomaalaissäännön mukaan SM-kisan sijoitus oli 9.

Junnut loistivat

Ankkurin juniorit osoittivat erinomaista syysvirettä nappaamalla kolme plakettia. D16-sarjassa Jonna Juva oli neljäs jääden vain kolme sekuntia pronssista. Poikien H16-sarjassa Arttu Laaksonen otti komeasti ensimmäisen SM-plakettinsa ollen kuudes. D17-sarjan Selja Kaartinen täydensi nuorten hienoa päivää seitsemännellä sijallaan.


Ankkurin nuoret iloiset plaketistit Arttu Laaksonen, Selja Kaartinen, Jonna Juva

Ikäsarjoissa mestaruudet ratkottiin perinteisesti väliaikalähdöillä.
H50-sarjan Markku "Rilli" Kaartinen joutui tällä kertää tyytymään 24 sekunin tappiolla "vain" hopeaan.

H45-sarjassa plaketti (5.) Timo Parttimaalle

Onnea kaikille mitalisteille ja plaketisteille sekä muille urhoollisille erikoispikän matkan selvittäneille.

SM-erikoispitkät siirrettiin syksyyn

SM-erikoispitkät juostiin nyt viime vuosista poiketen lokakuussa. Osanottajia se ei tuntunut pelottavan, sillä kisaan oli ilmoittautunut lähes 1500 osanottajaa. Pakkasta kilpailukeskuksessa oli kuuleman mukaan aamukuudelta ollut kahdeksan astetta. Kilpailun alkaessa elohopea liikkui jossain -2 asteen tienoilla mutta aurinko teki ilmasta ihan siedettävän ja viimeisten tullessa maaliin oltiin jo 4 astetta plussalla.
Ensi vuoden kilpailukalenteri näyttää tässä vaiheessa Ankkurin näkökulmasta erittäin huonolta, sillä Halikko-viestin päivä on la 17.10 ja SM-erikoispitkät Vehkalahdella heti seuraavana päivänä.
Toivottavasti tähän saadaan muutos!

SM-erikoispitkien kisasivut

Ilu - 19.10.2014, 0:04

Uutisarkistoon