Ankkurikirje vko 22 - Emilyn vinkeillä kohti SM-keskimatkaa

Tämän viikon Ankkurikirjeessä Emily Kemp ajaa ajatuksiaan siitä, miten tulevan viikonlopun SM-keskimatkaan kannattaa valmistautua.

Tämän vuoden SM-keskimatka lähestyy vauhdilla, ja toivon mukaan myös kilpailua edeltävä jännitys kasvaa!

Me, jotka olemme ilmoittautuneet mukaan, solmimme kengännauhamme karsintaa varten aamulla 6. kesäkuuta. Jos kaikki sujuu hyvin, teemme sen uudelleen iltapäivällä ennen finaalia.

Olen kilpaillut muutamissa SM-keskimatkan kilpailuissa – toisissa hieman menestyksekkäämmin kuin toisissa. Joka tapauksessa yritän tarjota teille joitakin kokemuksia ja ajatuksia, jotka aion ottaa mukaani kilpailuun ensi sunnuntaina.

Käytännöllisin vinkkini on se, että ennen jokaista kilpailua on hyvä hankkia mahdollisimman paljon tietoa etukäteen itse kilpailusta. Katso vanhaa karttaa ja tarkista, missä kilpailukeskus sijaitsee.

Lue kilpailukutsu läpi ja valmistaudu siihen, kun kilpailuohjeet julkaistaan torstaina. Näiden tiedostojen avulla voit rakentaa itsellesi aikataulun, jonka avulla voit hahmottaa kilpailupäivän kulun.

Mieti, mihin aikaan sinun on herättävä ja syötävä aamupalaa. Paljonko aikaa tarvitset parkkipaikalta kilpailukeskukseen ja sieltä lähtöön siirtymiseen? Mitä syöt karsinnan ja finaalin välissä? (Vinkki: proteiini heti karsinnan jälkeen edesauttaa palauttamista ja sen jälkeen kannattaa syödä jotain helposti sulavaa hiilihydraattia.)

Ennalta laaditun aikataulun noudattaminen säästää energiaa itse kilpailupäivänä. Koko päivän kulkua ei tietysti voi tietää ennen karsintoja, joten on tärkeää mukauttaa aikataulua tilanteen mukaan.

Vanhan kartan tarkastelusta saatat lisäksi saada vinkkejä, miten kyseisessä maastossa kannattaa edetä. Sunnuntain maastokuvaus sisältää sekä hyväkulkuista ja yksityiskohtaista kalliota että tiheäkasvuista laaksoa.

Kannattaa jo etukäteen miettiä, millaisia vahvuuksia sinulla on tämän tyyppisessä maastossa. Entä mitkä ovat heikkouksiasi?

Oma vahvuuteni on katseen nostaminen ylös seuraavan maastonpiirteen havaitsemiseksi. Toisaalta minun on varottava, etten keskity liikaa juoksuvauhdin ylläpitoon.

Näiden pohdintojen avulla voit hahmottaa itsellesi joitakin tavoitteita sekä tekniselle, fyysiselle että henkiselle suorituksellesi.

Sunnuntaina omana tavoitteenani on keskittyä joka rastivälillä suunnittele-toteuta-hyökkää-hallitse -rutiinin toteuttamiseen. Lisäksi aion luottaa omaan nopeuteeni ja käyttää mitä seuraavaksi -avainsanaani siihen, että pystyn keskittymään sekä karttaan että maastoon.

Joskus saattaa tuntua hankalalta, että ennen finaaliin pääsemistä on selviydyttävä karsinnasta. Itse yritän pitää karsinnan lähdössä mielessäni, etten kilpaile samassa lähtökarsinassa olevien suunnistajien kanssa.

Koska he ovat eri sarjoissa, minun ei tarvitse olla ensimmäinen K-pisteellä. Sen sijaan minun pitää kääntää karttani, katsoa huolellisesti ensimmäistä rastiväliä, tehdä suunnitelma ja sitten vasta startata K-pisteeltä eteenpäin.

Tiedän, että jokainen kilpailuun osallistuva osaa suunnistaa, joten meidän ei tarvitse tehdä sunnuntaina mitään erikoista.

Lopuksi haluan jakaa teille jotain, mitä entinen Kanadan joukkueen valmentaja Raphael Ferrand sanoi minulle ennen vuoden 2017 Viron MM-keskimatkaa.

Olin juuri juossut pitkän matkan kilpailun, ja olin hyvin pettynyt omaan suoritukseeni. Istuimme Raphaelin kanssa alas, ja hän sanoi minulle, että tärkein tavoitteeni tulevaan kilpailuun olisi me battre pour une belle exécution (taistella kaunis suoritus).

Ajattelenkin, että suunnistajalle tämä lause on onnistuneen suorituksen perusta. Se kuvastaa hyvin sitä, mitä haluamme kilpailuissa saavuttaa: tyytyväisyyden sellaiseen suoritukseen, jossa olemme tehneet parhaamme.

Ainoastaan sellaiset asiat, kuten tulokset, odotukset ja muut juoksijat, häiritsevät suoritustamme ja edesauttavat virheiden syntymistä.

Siksipä tarkoituksenani onkin keskittyä omaan juoksuuni ja nauttia minulle annetuista haasteista. Tällöin tiedän, että sunnuntaina maaliviivan ylittäessäni ajattelen tehneeni parhaani. Lisäksi tiedän, että minulla oli hauskaa suoritukseni aikana!

Samaa tunnetta toivon teille kaikille! Nähdään sunnuntaina!

Siiri Siikarla - 31.5.2021, 10:33

Uutisarkistoon