Hopeaa ja 4 plakettia SM-erikoispitkiltä

SM-erikoispitkät (ent. sm-pitkät) juostiin lauantaina Sulkavalla. Maasto oli pääosin sama, jossa Sulkavan Jukolan pisimmät osuudet kävivät vuonna 2003. Rappukallion vaativat avokalliomäet tarjosivat sekä fyysisiä että suunnistuksellisia haasteita ihan riittävästi. Ilmojen haltija piti huolta siitä, että helteen takia ei nestehukka kellään päässyt kohtuuttoman suureksi. Lämpötila kilpailun aikana oli alle 10 astetta ja tihkusade omalta osaltaan vielä raikasti ilmaa.

Pääsarjojen ja nuorten kilpailut käytiin yhteislähtönä. Veteraanit kilpailivat tänä vuonna vielä väliaikalähdöllä. Ensi vuonna kuuluu kaikilla sarjoilla olevan yhteislähtö. Perhoslenkeillä yritetään saada suunnistajat tekemään omaa työtä. Tulosluettelosta näkee, että huonosti hajonta puree. Miesten pääsarjan 22.5 km radalla ensimmäisen minuutin sisään mahtui 16 miestä. Väliaikalähdöllä saattaisi tulosluettelo näyttää vähän toisenlaiselta.

Ankkurille ainoan mitalin nappasi Janne Nurminen ollen H18-sarjassa hopealla. Eroa kärkeen jäi 55 sekuntia. Takanakin oli tiukkaa; minuutin sisällä maaliin tuli 9 kaveria. (Kuvassa Janne kaulassaan mitali ja kainalossa palkintoreppu. Kuva Ilu)

Plaketteja jaetaan veteraanisarjoissa 6 ja muissa sarjoissa 10.

Miesten pääsarjassa Tuomo Mäkelä jaksoi hienosti loppuun asti ja oli kovassa kirikamppailussa kahdeksas. Kärki ylitti maaliviivan vaivaiset 15 sek aikaisemmin.

D20-sarjassa Heini Saarimäki oli kuudes ja Sanna Nurmi kahdeksas. Tässä sarjassa kärkeen ei yllättäjillä ollut sijaa. Heini jäi kärjestä 2.59 ja Sanna 9.39.

Poikien H16-sarjassa Antti-Pekka Niinistö otti ensimmäisen SM-plaketin ollen kahdeksas, matkaa kärkeen jäi 53 sekuntia.

Veteraaneista plakettien tuntumaan pääsivät Anne Nurmi (D40/7.) ja Hannu Kurppa (H50/8.)

Touko Erämaja juoksi myös hyvin sarjassaan H20 ollen kolmastoista, + 1.26. (Kuvassa Touko nostattaa tunnelmaa vähän ennen yhteislähtöä. Kuva Ilu)

SM-erikoispitkien sivut

Ilu - 20.5.2006, 23:18

Uutisarkistoon