Helle jatkuu kuulemma vielä...

Fin5-juoksuk... siis suunnistusviikko jatkui maanantaina ja tiistaina edelleen helteisissä olosuhteissa. Maastonmuodot loivenivat jonkin verran ensimmäisestä päivästä ja näkyvyys parani rutkasti. Myös parkkipaikka vaihtui hyvin toimineesta järjestelystä lähes täydelliseksi katastrofiksi. Useat kilpailijat myöhästyivätkin järjestäjien käsittämättömän sekoilun takia lähdöistä. Ankkurilaisille ei myöhästymisiä sattunut, mutta Cassu suoritti kunnon alkuveryttelyn osittain parkkipaikkasekoilun takia toisessa osakilpailussa...

2. osakilpailu oli käytännössä maastojuoksukilpailu kaikissa sarjoissa. Kova juoksuvauhti on ollut muutenkin viikon sana. Järjestäjät tosin mainostivat suureen ääneen, että 3. osakilpailussa maastotyyppi vaihtuu täydellisesti vaativaksi ja hidaskulkuiseksi tarkkaa suunnistustaitoa vaativaksi vaaramaisemaksi. Ja kyllähän se vaihtui... tosin useimmilla vain parin rastin ajaksi. Ainoastaan pisimmillä radoilla tarjottiin suunnistettavia rastivälejä useamman kilometrin verran.

Sanna ja Natalia ovat pitäneet hyvää vauhtia naisten pääsarjassa. Sanna jatkaa kokonaistilanteessa toisena ja Natalia nousi hyvän kolmannen osakilpailun juoksullaan neljänneksi. Sannalta on voitto karkaamassa pikkuvirheiden takia Irina Mihalkon tehtyä tasaisen varmaa työtä kaikissa osakilpailuissa.

Jossu onnistui hyvin kolmos-osakisassa 20-tyttöjen eliitissä ollen päivän neljäs ja hilasi itsensä minuuttitolkulla lähemmäs mitalisijoja.

Grfz Nurminen on myös ollut hyvässä vauhdissa 18-poikien eliittisarjassa ja on tasaisilla suorituksilla ottanut paikkansa tukevasti viidentenä.

Helteeseen on näemmä totuttu jo paremmin, koska kokonaiskilpailussa kymppikerhoon nousivat lähinnä hyvien kolmannen päivän juoksujen ansiosta nelikymppisissä A-papoissa Cassu, miesten pitkällä A:lla kad. J. Kivelä, miesten A-vaikeassa-mutta-tosilyhyessä (A-vmtl) Pauke, sekä noin kaksvitosten tytöjen A-sarjassa kovaan juoksuvireeseen äitynyt nuorisopäällikkö Hanna K.

Tukevasti mitalinsyrjässä kiinni pysyy myös Joona, joka on juossut tasaisen varmasti koko alkuviikon 9-poikien rastireitillä. Joona on tällä hetkellä kokonaistilanteessa kolmantena pitkälti hyvän suunnistuksen ansiosta. Suorituksen arvoa lisää se, että sarja on yksi viikon suurimpia (65 osanottajaa).

Petri Paukkunen - 12.7.2006, 13:10

Uutisarkistoon