Kisakausi käynnistyi Billnäsin keskimatkalla

Kauden kotimainen avauskilpailu, Billnäsin keskimatka, juostiin lauantaina Karjaan Uran isännöimänä Tammisaaren Snappertunassa. Avauskisaa on juostu milloin lumihangessa milloin räntäsateessa. Tänä vuonna ei toki ollut kumpaakaan. Hienosta suunnistussäästä ei kuitenkaan päästy nauttimaan, sillä lämpömittari näytti kisapaikalla + 3 astetta. Navakka tuuli omalta osaltaan lisäsi ilman jäätävyyttä huomattavasti. Kaikesta huolimatta kisapaikalla oli vähän yli 600 suunnistajaa, joista ankkurilaisia 12.

Maasto tarjosi hyväpohjaista pienipiirteistä, vauhdikasta avokalliosuunnistusta ihan parhaasta päästä. Vaikka paljon huippuja leireilee viikonloppuna naapurimaan puolella, riitti kovatasoisiin pääsarjoihin silti huomattava määrä kovia suunnistajia. Miesten pääsarjassa ei ankkurin edustajia leireilystä johtuen ollut. Naisten sarjassa Sanna Heinonen osoitti olevansa erinomaisessa kevätvireessä ja nappasi hienon viidennen sijan häviten kisan voittajalla Paimion Rastin Katri Lindeqvistille vain minuutin ja 22 sekuntia. Kuvassa Sanna leimaa kohta kisan maalissa.

Nuorten sarjoissa ankkurilaisista kuuden kärkeen ylsivät Suvi Rannisto voittaen D12-saarjan, Milla Saarimäki neljäs sarjassa D16 ja ensi kertaa Ankkurin väreissä kisaileva H14 sarjan Pyry Alanne, kuudes sarjassa H14.

Ilu - 6.4.2008, 22:29

Uutisarkistoon