Miehet 11. Smålandskavlenissa

Kauden päättäneessä Smålandskavlenissa Ankkurin miesten joukkue sijoittui yhdenneksitoista, mikä oli seuran paras sijoitus kuuteen vuoteen. Joukkueessa juoksivat Jussi Suna, Vesa Mäkinen, Jussi Laakkio, Tuomo Mäkelä ja Tuomas Kari.

Viesti alkoi lauantaina kahdella henkilökohtaisella yöosuudella. Suna hoiti ensimmäisen osuuden erinomaisesti ja oli osuuden neljänneksi nopein. Macon vire taas ei ollut paras mahdollinen ja hän joutui taipumaan useamman minuutin. Sijoitukseksi yön jälkeen muodostui kuitenkin kohtuullinen 14. Eroa kärkeen oli kertynyt 8.40.

Kolmannella osuudella Crespo pääsi maastoon hyvässä letkassa, mutta kyyti osuudella oli Crespolle kylmää. Sijoitus putosi viisi pykälää. Seuraavalla osuudella Mäksä kohenteli hieman joukkueen kuudenneksitoista.

Ankkuriosuudella Mädi polki erinomaisen juoksun ja kohenteli omalla työllä asemia. Ennen loppulenkkiä Mädi sai kiinni vielä Nouskin Topi Anjalan. Välillä toiseksi viimeiselle, yli paikallisen laskettelumäen, Mädi onnistui löytämään Topia paremman reitinvalinnan ja taistelu yhdennestätoista sijasta kääntyi Ankkurille. Viestin voitti Vaajakosken Terä ennen Kalevan Rastia ja Deltaa.

http://www.smalandskavlen.nu/

Tuomo Mäkelä - 28.10.2008, 23:23

Uutisarkistoon