Halikon
Syystupla
13.-14.10.2018

Paimion Rasti Halikko-viestin voittoon

Tämän vuoden Halikko-viestin voittoon juoksi Paimion Rasti. Toiseksi sijoittui Helsingin Suunnistajat ja kolmanneksi päivän yllättäjä OK Trian.



- Tottakai olemme tyytyväisiä voittoon, mutta ei tämä ehkä kaikkein mukavimmalla tavalla tullut, kommentoi Ossi Vesalainen Paimion Rastin suoritusta.

Paimiolaiset ottivat lopulta voiton varsin helpontuntuisesti, mutta todellisuudessa heilläkin oli vaikeutensa ja MS Parma oli ehtinyt jo varsin selvään johtoon. MS Parman neljännellä osuudella sattui kuitenkin harmittava virhe, kun Jussi Karttila kiersi ristiradan takalenkin vahingossa väärinpäin ja lopputuloksena oli joukkueen hylkäys.

Paimion voiton varmisti ankkurina juossut Fredric Portin, joka viikolla ilmoitti vaihtavansa ensi kaudeksi Pargas IF:n väreihin. Kyseessä oli Portinin viimeinen kilpailu Paimion Rastin väreissä ja se päättyi parhaalla mahdollisella tavalla.

Helsingin Suunnistajat jäivät väliosuuksilla ratkaisevasti. Kahdella viimeisellä osuudella Pihla Otsamo ja Olli Ojanaho tavoittivat paimiolaisia, mutta eroa maalissa jäi kuitenkin vajaa kaksi minuuttia.

Päivän yllättäjä oli OK Trian, joka sijoittui kolmanneksi. Joukkue onnistui läpi viestin tekemään hyvät suoritukset.

- Viestikausi on sujunut meillä odotuksiin nähden heikosti, joten tämä kolmas sija oli mukava yllätys ja positiivinen kauden päätös, Mikko Reitti kommentoi OK Trianin kilpailua.

MS Parman ohella toinen päivän epäonnistujista oli Södertälje-Nykvarn. Ruotsalaisjoukkueet eivät ole mukana Halikko-viestin voittokamppailussa sitten vuoden 2005, jolloin Leksands OK sijoittui toiseksi. Tänä vuonna Södertälje oli mukana joukkueella, jolla olivat realistiset voittosaumat.

Avausosuudella Eric Börjeskog onnistuikin tuomaan heidän kärjessä vaihtoon. Menestyksen tavoittelu loppui kuitenkin lyhyeen, kun toisella osuudella kokenyt Mats Hellstadius leimasi väärällä hajontarastilla. Hylkäyksestä huolimatta Hellstadius löysi päivästä myös paljon positiivista.

- Tämä oli mukava viesti. Lyhyet, mutta vaativat osuudet sopivat hyvin näin kauden loppuu. Ehkä tulemme ensi vuonna uudelleen hyvällä joukkueella kilpailemaan, Hellstadius päättää.

Tuomo Mäkelä - 13.10.2018, 18:52


Muita uutisotsikoita:

Pääsarjojen kilpailuanalyysi, 15.10.2018, 6:27
Savolainen ja Karhola SM-erikoispitkän mestarit, 14.10.2018, 19:00
Kisakuvia Halikko-viestistä, 13.10.2018, 21:41
GPS-seuranta SM-erikoispitkillä, 13.10.2018, 8:46
Kilpailun johtajan tervehdys, 12.10.2018, 22:59
GPS-seurannassa olevat joukkueet, 12.10.2018, 22:17
Kilpailuohjeet julkaistu, 11.10.2018, 6:35
Paikoitusmaksu ja saunamahdollisuus, 9.10.2018, 22:16
Kenet haluaisit mukaan GPS-seurantaan?, 9.10.2018, 15:01
Syystuplan kisalehti luettavissa, 8.10.2018, 9:50
SM-erikoispitkän mitalisteille kunniapalkinnot, 6.10.2018, 10:39
Suunnistajapankin kautta mukaan Halikko-viestiin, 3.10.2018, 11:24
Halikko-viesti 30 vuotta: Jaa kisamuistosi, 1.10.2018, 9:23
H50-sarjan matka vaihtui 14,3 kilometriin, 30.9.2018, 19:36
Halikko-viestin ratamestarin lausunto, 25.9.2018, 22:51
Syystuplan ravintolapalvelut ammattilaisten käsissä, 12.9.2018, 21:05
Majoittuminen asuntovaunussa Salakalliolla, 12.9.2018, 17:55
Ilmoittautuminen auki kaikkiin tapahtumiin, 10.9.2018, 22:26
SM-erikoispitkän matkat julkaistu, 7.9.2018, 9:31
Lasten Halikko-juoksussa GPS-seuranta, 6.9.2018, 13:12
Halikko-viestissä tavanomaista lyhyemmät matkat, 30.8.2018, 22:28
Kilpailukeskus kovalla alustalla, 23.8.2018, 13:49
Kilpailukutsut julkaistu, 12.8.2018, 8:14
SM-erikoispitkillä monipuolinen maasto, 8.5.2018, 19:56
Halikon Syystuplalle oma logo, 20.3.2018, 7:34
Halikko-viesti ja SM-erikoispitkä ensi kertaa samana viikonloppuna, 21.1.2018, 22:18