Ehjä talvikausi on siivittänyt Sannia hyviin tuloksiin

Alkuvuosi on seurassa ollut menestyksen kannalta poikkeuksellisen hyvä, sillä voittajien nimillä on saatu helposti täytettyä otsikkotason maininnat. Aivan terävimmän kärjen takana Sanni Kivelä on myös juossut hyvää kevättä ja sijoittui kaikissa kolmessa katsastuskilpailussa kymmenen parhaan joukkoon.



Sanni nappasi toissa vuonna, ensimmäisenä pääsarjavuotenaan, pronssimitalin SM-pitkältä matkalta, mutta viime kausi sujui mollivoittoisesti moninaisten ongelmien värittämänä. Viime talvi onnistui kuitenkin harjoituksellisesti hyvin.

- Pystyin harjoittelemaan koko talven hyvin ja tuntuu, että taitopuolellakin on tapahtunut kehitystä, Sanni veti yhteen talven harjoittelua.

Kevään kolmessa katsastuskilpailussa Sanni oli kuudes Silja-rastien keskimatkalla ja kymmenes sekä Turku-sprintissä että FinnSpringin pitkällä matkalla. Kisalippua ensimmäiselle maailmancup-kiertueelle ei kuitenkaan irronnut.

- Juoksin tasaisen hyvät katsastukset, mutta ne huipputulokset ja podium-sijoitukset jäivät saavuttamatta. Erityisesti Silja-rasteilla olisi ehjällä suorituksella ollut mahdollista lunastaa paikka maailmancupiin. Vaikka tulokset olivat hyviä, tuntui, etten aivan parastani saanut ulosmitattua kisoissa.

Silja-rasteilla Sanni jäikin vain 28 sekuntia kolmannesta sijasta, mikä päävalmentaja Juha Tainin kommenttien perusteella olisi ainakin riittänyt kisalippuun. Sanni lähtee kuitenkin Talentti-ryhmän mukana Puolaan kilpailemaan ja jatkaa siitä muun maajoukkueen kanssa EM-leirille Tsekkeihin.

- Vaikkei paikkaa maailmancupiin tullutkaan, on tässä hyvä tilaisuus kartuttaa maastopankkia tulevia vuosien varten.

Sanni onkin suunnannut katseita jo tulevaan, johon hyvät otteet katsastuksissa antavat taas rutkasti lisää uskoa.

- Ei se oikeastaan harmita, etten tällä kertaa päässyt pukemaan Suomi-paitaa päälle. Tulevaisuudessa maajoukkuetehtävät ovat kuitenkin tavoitteena ja aion tehdä töitä sen eteen, etten ole se, joka jää rannalle ruikuttamaan. Täytyy vain olla paras, niin ei jää spekuloitavaa, Sanni päättää hymynkare suupielessä.

Tuomo Mäkelä - 27.4.2016, 20:56

Uutisarkistoon