Suunnistusseura Angelniemen Ankkuri etsii juniorivalmentajaa

Meillä Angelniemen Ankkurissa nuorten valmennusryhmään kuuluu tällä hetkellä noin 20 aktiivista 13-16-vuotiasta junioria. Seuran strategian mukaisesti haluamme tarjota näille nuorille mahdollisuuden kehittyä suunnistajana halutessaan aina maajoukkuetasolle asti. Osana tätä strategiaa tavoitteemme on palkata nuorille oma ryhmävalmentaja sekä tarjota henkilökohtaista valmennusta SM-ikäisille nuorille.

Ryhmävalmentajan pääasiallinen vastuu on
- Vuosikellon ja viikko-ohjelmarungon suunnittelu valmennusryhmälle.
- Henkilökohtaisten valmennusohjelmarunkojen suunnittelu, päivitys ja seuranta SM-ikäisille.
- Ryhmäharjoitusten, leiripäivien ja leirien suunnittelu ja toteutus.
- Harjoittelumäärien seuranta.
- Osallistuminen paikan päällä valmennusryhmän harjoituksiin mahdollisuuksien mukaan ja aktiivinen viestintä nuorten suuntaan.

Kaikki tehtävät toteutetaan yhteistyössä seuran muiden valmennustoimijoiden kanssa. Tarkemmasta sisällöstä sovitaan aina yhdessä valmentajan kanssa hänen osaamisensa ja mielenkiintonsa huomioon ottaen.

Valmentajan korvaus tapahtuu laskuttamalla seuraa esimerkiksi toiminimen, muun yrityksen tai kevytyrittäjäpalvelun kautta. Seura auttaa tarvittaessa käytännön järjestelyissä.

Valmentajan työ alkaa viimeistään tammikuussa 2022 tai sopimuksen mukaan mahdollisesti aikaisemminkin. Työ on osa-aikatyötä.

Ota yhteyttä tai vinkkaa tutulle, joka saattaa olla kiinnostunut juniorivalmennuksesta.

Vesa Mäkinen +358 44 52 71 697, vesa.m.makinen(at)gmail.com
tai
Anu Reiman +358 44 02 20 765, anu.reiman(at)salo.salonseutu.fi

Vesa Mäkinen - 8.10.2021, 22:26

Uutisarkistoon