Syksyn
hauskin
seuraviesti

Mikä Halikko-viesti?

Halikko-viesti on suunnistustapahtuma, joka koostuu Lasten Halikko-juoksusta ja perinteisestä viestisuunnistuskilpailusta, Halikko-viestistä. Halikko-viesti kilpaillaan jo 35. kerran. Tapahtuma kerää paikalle noin 1500 suunnistuksen ystävää. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Salon Märynummen pohjoisosissa.

Halikko-viesti -tapahtuman avaa Lasten Halikko-juoksu, jonne saavat osallistua korkeintaan 13-vuotiaat tytöt ja 12-vuotiaat pojat. Kilpailu käydään yhteislähtönä ja kilpailumatka on noin 4 kilometriä eli hieman kilpailijoiden tavanomaista kilpailumatkaa pidempi.

Halikko-viesti on 15-osuuksinen viesti, joka sopii sekä seura- että kuntojoukkueille. Viestin osuuksilla 2-5 juoksee kolme suunnistajaa yhtä aikaa ja joukkueen toiseksi viimeisen osuuden juoksija pääsee liikkeelle, kun kaikki kolme viidennen osuuden juoksijaa ovat vaihdossa.

Joukkueet koostuvat eri-ikäisistä suunnistajista. Joukkueen nuorimpien ollessa vasta 14-sarjalaisia, voivat vanhimmat olla yli 60-vuotiaita. Osuuspituudet vaihtelevat 3 kilometristä 7 kilometriin. Kuntosarjassa ei ole kokoonpanovaatimuksia. Lisää kokoonpanovaatimuksista voi lukea kilpailukutsusta.

Halikko-viestissä yleisörasti, GPS-seuranta ja maastosta saatava livekuva mahdollistavat tiiviin kilpailun seuraamisen.