Ajankohtaista 

Helsingin Suunnistajat Halikko-viestin voittoon 

Halikko-viestin voittoon juoksi Helsingin Suunnistajat. Ankkuriosuudella EM-sprinttien sankari Tuomas Heikkilä onnistui ohittamaan Tampereen Pyrinnön Mikko Eerolan ja katkaisi näin Tampereen Pyrinnön kolmen voiton putken. Kolmanneksi viestissä sijoittui yllättäjä Suunta Jyväskylä.



Helsingin Suunnistajien joukkueessa juoksivat Jani Lakanen, Tero Heikkilä, Lauri Lakanen, Noora Hyyrynen, Heidi Salonen, Lotta Lehtinen, Tuukka Valtonen, Topias Ryyppö, Aada Sauso, Mika Rantala, Arttu Syrjäläinen, Einari Heinaro, Topi Syrjäläinen, Evely Kaasiku ja Tuomas Heikkilä.

Päivän avanneessa Lasten Halikko-juoksussa poikein sarjan nopein oli Nuutti Hietala ja tyttöjen nopein Lotta Nikkinen.

Kiitokset kaikille mukana olleille! Kisasivuilta löytyvät tulokset, linkit live-striimiin ja GPS-seurantaan. Tapahtuma löytyy myös Liveloxista ja Reittihärvelistä. Nähdään jälleen ensi vuonna!

21.10.2023, 19:03

sivun alkuun


Varatkaa kilpailukeskukseen saapumiseen aikaa 

Viime viikkojen sateiset säät ovat pakottaneet muutoksiin alkuperäisessä pysäköintisuunnitelmassa. Peltoparkin pinta on niin liukas, että parkkiin otetaan vain nelivetoja ja talvirenkailla varustettuja autoja. Muut ohjataan tienvarsiparkkiin läheisille metsäautoteille.

Koska kaikki pysäköintiin saapuvat tulevat hirvitien suunnasta, on todennäköistä, että jonoja paikoitukseen saapumiseen syntyy. Huomioikaa tämä aikatauluttaessanne kilpailupaikalle saapumista.

Bussilla saapuvat joukkueet ilmoittakaa tulostanne etukäteen numeroon 040-5015402.

20.10.2023, 10:41

sivun alkuun


Halikko-viestissä on panostettu viestin seurattavuuteen 

Halikko-viestissä jatketaan panostuksia tapahtuman seurantaan. Livekuvaa ja GPS-seurantaa välittävä screen-tuotanto sekä yleisörasti mahdollistavat kilpailukeskuksessa tapahtuman tiiviin seurannan.

Halikko-viestissä otettiin viime vuonna käyttöön screeni, joka sai kilpailijoilta positiivista palautetta. Sisältöä pyritään kehittämään edelleen täksi vuodeksi. Screen-lähetys näkyy myös netin yli kotikatsomoihin.

GPS-seurantaa on luvassa myös aiempaa useammalla osuudella. GPS-seuranta on käytössä Lasten Halikko-juoksussa sekä Halikko-viestin osuuksilla 3, 5, 14 ja 15. Lasten Halikko-juoksussa GPS-laite tarjotaan kaikille sitä haluaville ja Halikko-viestissä seurataan noin 20 kärkijoukkuetta.

- Ratasuunnittelussa on huomioitu GPS-seuranta. Radat sekä hajonnat on suunniteltu siten, että GPS-seurantaa pystytään näyttämään mahdollisimman paljon paljastamatta kuitenkaan liikaa radoista tulevien osuuksien kilpailijoille, ratamestari Tuomo Mäkelä paljastaa.

Suurin osa kilpailijoista pyörähtää myös kilpailukeskuksen yleisörastilla, missä myös kärjen takana olevat joukkueet pystyvät kannustamaan joukkuekavereitaan. Yleisörasti on käytössä Halikko-viestissä muilla paitsi lyhimmillä 3. ja 4. osuudella.

- Kilpailukeskus on tänä vuonna maaston suhteen hyvässä paikassa ja loppulenkillekin saadaan mielenkiintoista suunnistusta, Mäkelä kertoo.

12.10.2023, 12:55

sivun alkuun


Oona ja Venla lähtevät kolmatta kertaa Lasten Halikko-juoksuun 

Angelniemen Ankkurin D12-sarjan tytöt Oona Andelmaa ja Venla Mäkinen ovat osallistumassa Lasten Halikko-juoksuun jo kolmatta kertaa.

Lasten Halikko-juoksu on D13- ja H12-sarjoissa juostava yhteislähtökilpailu. Kilpailun rata vastaa vaativuustasoltaan 12-sarjan ratoja, mutta mukana nähdään vuosittain vielä 10-sarjassakin juoksevia suunnistajia.

- Ei rata ollut hirveän vaikea, mutta ei liian helppokaan. Oli kiva suunnistaa, Venla muistelee ensimmäistä juoksemaansa Lasten Halikko-juoksua.

10-vuotiaalle pari vuotta vanhempien vauhti voi olla kovaa, mutta mukana on joka vuosi monentasoisia suunnistajia.

- Porukkaa oli paljon. Suunnistin kyllä itse, mutta sieltä löytyi sopivavauhtinen ryhmä, eikä tarvinnut mennä yksin, Venla jatkoi.

Lasten Halikko-juoksun matka on viime vuosina ollut hieman alle neljä kilometriä, mikä tekee siitä jonkin verran pidemmän kilpailun kuin mihin esimerkiksi 12-sarjan kilpailijat ovat tottuneet.

- Kilpailu on kovavauhtisempi kuin normaalisti, niin ei se tunnu niin pitkältä, Oona kommentoi.

Kilpailun yhtenä erikoisuutena on GPS-seuranta, jota hyvin harvoin on tarjolla 12-sarjan kilpailijoille. Tavoitteena, että GPS-seurantaan pystytään ottamaan kaikki halukkaat suunnistajat.



GPS-seuranta saattaa tuoda pientä lisäjännitystä kilpailijoille, mutta se varmasti tekee sitä myös huoltajille.

- GPS-seurantaa näytetään toki screenillä, mutta Lasten juoksun GPS-seuranta tullaan avaamaan myös heti julkiseksi nettiin, jotta omia suojatteja olisi helpompi seurata, kertoo ratamestari Tuomo Mäkelä.

Kahden Lasten juoksun kokemuksella on helpompi startata kilpailuun. Millä taktiikalla tänä vuonna lähdetään liikkeelle?

- Yritän lähteä kärjen mukaan ja suunnistaa hyvin, Oona päättää.

8.10.2023, 20:55

sivun alkuun


Tuomo Mäkelä tarjoilee ratoja, joita itsekin haluaisi juosta 

Tämän vuoden tapahtuman ratamestari kertoo ratasuunnittelun tavoitteista ratamestarin lausunnossa ja kertoo tehneensä sellaisia ratoja, joita itsekin haluaisi juosta. Tarjolla on pientä vinkkiä joukkuevalitsijoiden työn helpottamiseksi.

Ratamestarin lausunto

5.10.2023, 11:02

sivun alkuun


Suunta Jyväskylä lähtee päättämään suunnistuskautta Halikko-viestiin 

Suunta Jyväskylä on viime vuosina noussut Suomen kärkiseurojen joukkoon. Monipuolinen suunnistusseura on kaikki suunnistuksen lajimuodot huomioiden SM-tilaston kärjessä ennen syksyn viimeisiä SM-kilpailuja. Seura on ollut parina viime vuonna myös tuttu näky naisten viestien kärkikamppailuissa.

Viime vuonna seura oli mukana Halikko-viestissä peräti kolmella joukkueella, joista ykkösjoukkue sijoittui seitsemänneksi. Sijoitus oli paras sitten ensimmäisen Halikko-viestin, jossa seura, silloin vielä nimellä Suunta-941, oli kuudes.

Kyselimme seuran puuhamiehiin lukeutuvalta Raimo Itkoselta mietteitä tulevasta kilpailusta.



Kuinka usein Suunta Jyväskylä on osallistunut Halikko-viestiin?

Nyt oli vaikea kysymys. Ihan joka vuosi ei olla oltu mukana mutta kyllä varmaan kymmenen osallistumista ainakin on jo taskussa. Viestin alkuajoilta oli vähän heikosti seuran historiatietoa käytettävissä.

Mikä saa seuranne lähtemään Jyväskylästä asti lokakuisena lauantaina Halikko-viestiin ja vielä usealla joukkueella?

Halikkoon on mahtava päättää kausi yhdessä koko seuran porukalla. Seuramme toiminta kattaa koko suunnistajan polun, ja veteraaniosastokin on vahva. Yhteinen bussimatka ja kisailu viestissä, mikäs sen parempaa. Halikossa voi myös luottaa siihen, että järjestelyt toimivat ja radat ovat priimaa.

Mitä jäi mieleen viime vuoden Halikko-viestistä?

Viime vuoden Halikosta päällimmäisenä mieleen jäi ykkösjoukkueen mahtava juoksu ja seitsemäs sija sekä tietysti se, että saatiin ennätysmäärä porukkaa mukaan reissuun! Hieno seurahenki huokui kaikesta tekemisestä ja bussimatka sujui joutuisasti porukan osallistuessa aktiivisesti mm. valmennuksen virittelemään pääosin suunnistusaiheiseen visailuun.

Mitä ajatuksia teillä on tulevasta Halikko-viestistä?

Odotuksissa on taas erittäin hyvin järjestetty ja ratamestaroitu viesti ja tavoitteena tietysti parantaa sijoituksia viime vuodesta sekä nauttia kauden viimeisestä kunnon rutistuksesta :)

28.9.2023, 23:09

sivun alkuun


Raisu Lumous tuo pöhinää ja pauketta Halikko-viestiin 

Raisu Lumous on tunnettu suunnistuskenttien väriläiskänä, jonka tekemisessä hyvä asenne on hyviä sijoituksia tärkeämpää. Viime vuonna tämä osaltaan konkretisoitui Halikko-viestin, ei tuloksen viimeisenä, mutta viimeisenä hyväksytyn tuloksen saaneena joukkueena.

Kyselimme Halikko-viestistä Raisu Lumouksen kuulumisia Raisu Lumouksen kantaviin voimiin kuuluvalta Kasperi Launikselta.

Mitkä olivat joukkueen tunnelmat viime vuoden Halikko-viestistä?

Hyvät; meillä oli pöhinää ja pauketta. Olimme mukana hieman laajennetulla seuraporukalla . Kaikki pääsivät suunnistamaan ja meillä oli hyvä boogi. Mukana oli muutaman vuoden suunnistuskokemuksesta yli 60 vuoden suunnistuskokemukseen. Ankkureiden yhteislähtö gps:t oli mainio lisä. "Ens kaudel tullaan hakemaan menestystä ja makeaa elämää".


Raisu Lumous: Tosissaan vaan ei vakavissaan. Liikuttava urheiluseura Vantaalta. Kuva: Raino Lampinen

Kuinka merkittävä tapahtuma joka vuotinen Halikko-viesti on seuranne kilpailukalenterissa?

Ei Jukola-tasoinen, mutta AM viestin kanssa rinnakkainen. Olennainen osa metsäsikojen suunnistustoimintaa. Koko seuran juttu, kun ei tarvitse lisenssejä. Näin pääsemme yhdessä touhuamaan.

Millaisia odotuksia teillä on tulevasta Halikko-viestistä?

Suunnitelmissa on tulla mukaan yleisön pyynnöistä huolimatta. Lähdemme taistelemaan kuntosarjan voitosta tai ainakin olemaan lähes näköyhteydessä kärkeen vielä lähtöviitoituksen puolivälissä. Haluamme tuottaa kunniaa ja mainetta seuramme sponsoreille, jotka yhä uskovat tekemiseemme.

Mahdollisesti yhdistellään toisen naapurissa olevan pienehkön seuran kanssa voimia.

Odotamme hyvää säätä, maltillisen mittaisia suunnistuksellisia ratoja (osa helpompia kuin toiset), kivaa karttaa sekä kilpailukseskuksen lähellä olevaa pysäköintipaikkaa (=ettei telttaa tarvitse rehata kovin kaukaa). Suihku ja grillimakkara olisivat myös kivoja lisäpalveluita.

Mitä terveisiä haluatte lähettää järjestäjille?

On erityisen tärkeää, että kunto- ja kilpasarjassa on samat matkat ja yhtäaikainen lähtö. Kilpailun aikana olisi kivaa, ettei tulosseurannassa kilpa- ja kuntojoukkueita eroteltaisi (On hauskaa olla joskus jonkun edellä ;-))

Pitäkää tapahtuma "hyvän mielen kisana". Ollaan siis kärjen takana "armollisia" ilman, että suunnistusurheilun keskeisimmät arvot rikkoontuisivat.

18.9.2023, 22:54

sivun alkuun


2024 Halikko-viesti ja Viestiliigan finaali samana viikonloppuna 

Ensi vuonna Halikko-viesti juostaan samana viikonloppuna Viestiliigan finaalin kanssa. Halikko-viesti juostaan lauantaina 5.10. ja viestiliigan finaali seuraavan päivänä sunnuntaina 6.10. Molemmat tapahtumat järjestää Angelniemen Ankkuri.

Kilpailut juostaan Salon Hämeenkylässä samalla alueella, missä vuonna 2014 juostiin FinnSpring. Kilpailuissa on käytössä sama kilpailukeskus, mutta kilpailut juostaan kokonaan eri maastonosissa.

- Hämeenkylän alue sopii tapahtumaan erinomaisesti, sillä kahteen kilpailuun saadaan kaksi hieman erityyppistä maastoa, Halikko-viestin radoista vastaava Tuomo Mäkelä kommentoi.

Vuoden 2024 Viestiliigan kilpailuohjelma

11.9.2023, 21:53

sivun alkuun


Anni Haanpäällä hyvät muistot viime vuoden Halikko-viestistä 

Viime vuoden Halikko-viesti ratkesi vaiherikkaan ankkuriosuuden jälkeen Tampereen Pyrinnön voitoksi. Voiton sinetöijänä oli Anni Haanpää, joka onnistui ankkuriosuudella ohittamaan Helsingin Suunnistajien Evely Kaasikun.

Kyselimme Anni Haanpäältä hänen miettietään tulevasta Halikko-viestistä.

Montako kertaa olet osallistunut Halikko-viestiin?

Olen osallistunut Halikko-viestiin muistaakseni neljä kertaa.

Millainen tapahtuma sinun mielestäsi Halikko-viesti on kauden päätöskilpailuna?

Halikko Viesti sopii mielestäni täydellisesti kauden päätöskilpailuksi laadukkaine kisajärjestelyineen. Varsinais-Suomen ja Salon seutu tarjoaa vielä kerran hyvät puitteet hienolle viestikilpailulle, johon saa osallistua koko seuran voimin ennen kuin kukin "häviää" talviteloille ja seuraava kohtaaminen saattaa olla vasta ensi keväänä. Pitkä kisakausi on takanapäin ja jopa pienellä haikeudella saa viimeisen kerran nauttia viestisuunnistuksen tarjoamasta tunnelmasta.

Mitä sinulle jäi mieleen viime vuoden Halikko-viestistä?

Viime vuotinen Halikko-viesti on minulle hyvin merkityksellinen monestakin syystä. Yksi syistä on se, että ne kerrat kun olen saanut ankkuroida viestikilpailun ovat harvassa. Muistan varmasti pitkään sen hetken, kun näin jo kaukaa joukkuetovereideni odottamassa minua viimeisen rastin kupeessa ja sain tietää tuoneeni joukkueen ensimmäisenä maaliin. Tuo tunnelataus oman osuuteni ympärillä on mieleenpainuvin muistoni siltä päivältä.

Millaisella joukkueella TP aikoo puolustaa 3 vuoden voittoputkeaan tämän vuoden Halikko-viestissä?

Toivon, että Pyrintö lähtee mahdollisimman monen juoksijan voimin nauttimaan Halikko-viestin tunnelmasta sekä kilpailukykyisellä joukkueella taistelemaan jälleen voitosta!

4.9.2023, 14:40

sivun alkuun


Halikko-viesti lähestyy 

35. Halikko-viesti tullaan juoksemaan Salon Märynummen pohjoisosissa 21. päivä lokakuuta.

Päivän avaa Lasten Halikko-juoksu, jossa 12-sarjan pojat ja 13-sarjan tytöt kilpailevat 3,7 kilometrin radalla. Suunnistusradalla ei ole hajontaa, joten nuorempien ja vähemmän suunnistaneiden kannattaa lähteä rohkeasti mukaan!

15. osuuksinen Halikko-viesti tulee noudattelemaan pitkälti viime vuotista kaavaa sekä kilpasarjan että kuntosarjan osuusrajoituksineen. Tänä vuonna on miesten vuoro ankkuroida joukkueet maaliin.

Viime vuoden tapaan olemme panostaneet viestin seurantaan. GPS-seuranta tulee olemaan käytössä viime vuotta useammalla osuudella ja kilpailua pystyy seuraamaan kilpailukeskuksen screeniltä. Suurin osa juoksijoista myös ohittaa kilpailukeskuksen yleisörastin kautta. Lisää näistä kerromme lähempänä viestiä.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta voi tarkistaa kilpailukutsusta

14.8.2023, 22:38

sivun alkuun