Syksyn
hauskin
seuraviesti

Oona ja Venla lähtevät kolmatta kertaa Lasten Halikko-juoksuun

Angelniemen Ankkurin D12-sarjan tytöt Oona Andelmaa ja Venla Mäkinen ovat osallistumassa Lasten Halikko-juoksuun jo kolmatta kertaa.

Lasten Halikko-juoksu on D13- ja H12-sarjoissa juostava yhteislähtökilpailu. Kilpailun rata vastaa vaativuustasoltaan 12-sarjan ratoja, mutta mukana nähdään vuosittain vielä 10-sarjassakin juoksevia suunnistajia.

- Ei rata ollut hirveän vaikea, mutta ei liian helppokaan. Oli kiva suunnistaa, Venla muistelee ensimmäistä juoksemaansa Lasten Halikko-juoksua.

10-vuotiaalle pari vuotta vanhempien vauhti voi olla kovaa, mutta mukana on joka vuosi monentasoisia suunnistajia.

- Porukkaa oli paljon. Suunnistin kyllä itse, mutta sieltä löytyi sopivavauhtinen ryhmä, eikä tarvinnut mennä yksin, Venla jatkoi.

Lasten Halikko-juoksun matka on viime vuosina ollut hieman alle neljä kilometriä, mikä tekee siitä jonkin verran pidemmän kilpailun kuin mihin esimerkiksi 12-sarjan kilpailijat ovat tottuneet.

- Kilpailu on kovavauhtisempi kuin normaalisti, niin ei se tunnu niin pitkältä, Oona kommentoi.

Kilpailun yhtenä erikoisuutena on GPS-seuranta, jota hyvin harvoin on tarjolla 12-sarjan kilpailijoille. Tavoitteena, että GPS-seurantaan pystytään ottamaan kaikki halukkaat suunnistajat.



GPS-seuranta saattaa tuoda pientä lisäjännitystä kilpailijoille, mutta se varmasti tekee sitä myös huoltajille.

- GPS-seurantaa näytetään toki screenillä, mutta Lasten juoksun GPS-seuranta tullaan avaamaan myös heti julkiseksi nettiin, jotta omia suojatteja olisi helpompi seurata, kertoo ratamestari Tuomo Mäkelä.

Kahden Lasten juoksun kokemuksella on helpompi startata kilpailuun. Millä taktiikalla tänä vuonna lähdetään liikkeelle?

- Yritän lähteä kärjen mukaan ja suunnistaa hyvin, Oona päättää.

8.10.2023, 20:55


Muita uutisotsikoita:

Helsingin Suunnistajat Halikko-viestin voittoon, 21.10.2023, 19:03
Varatkaa kilpailukeskukseen saapumiseen aikaa, 20.10.2023, 10:41
Halikko-viestissä on panostettu viestin seurattavuuteen, 12.10.2023, 12:55
Tuomo Mäkelä tarjoilee ratoja, joita itsekin haluaisi juosta, 5.10.2023, 11:02
Suunta Jyväskylä lähtee päättämään suunnistuskautta Halikko-viestiin, 28.9.2023, 23:09
Raisu Lumous tuo pöhinää ja pauketta Halikko-viestiin, 18.9.2023, 22:54
2024 Halikko-viesti ja Viestiliigan finaali samana viikonloppuna, 11.9.2023, 21:53
Anni Haanpäällä hyvät muistot viime vuoden Halikko-viestistä, 4.9.2023, 14:40
Halikko-viesti lähestyy, 14.8.2023, 22:38